Kruunun Historia

Kruunun historiaRuotsin kruunun historia ulottuu 1800-luvulle. Ruotsin kruunu otettiin käyttöön Ruotsissa vuonna 1873 Skandinaavisen rahaliiton kanssa, se korvasi entisen valuutan, jota kutsuttiin riksdaleriksi. Ruotsin, Tanskan ja Norjan kruunut olivat saman arvoisia. Ne olivat laillisia maksuvälineitä kaikissa kolmessa maassa. Rahaliitto perustui kultakantaan ja päättyi vuonna 1914, mutta Ruotsi, Islanti, Norja ja Tanska käyttävät edelleen kruunua valuuttana.

Samaan aikaan, kun rahaliitto hajosi, vaihteli valuuttakurssit hyvin vähän Skandinavian valuuttojen välillä. Toisen maailmansodan loputtua, Ruotsi heinäkuussa 1946 joutui revalvoimaan kruunun 14%, se pääsi ylivoimaiseen asemaan noin 10-15% korkeamalle kuin Norjan ja Tanskan kruunut, missä se pysyi noin 45 vuotta. Suhteessa muihin valuuttoihin, kruunu oli vakaa Bretton Woods-järjestelmän sisällä, kunnes se romahti 1970-luvulla.

Tämän jälkeen seurasi lama, jolloin monta devalvaatiota seurasi ja hallituksen vaihdossa vuonna 1982 devalvaatio oli 16 prosenttia. Kruunun historia on nähnyt monta kriisiä. Kruunulla oli 1992 asti kiinteä kurssi moniin toisiin valuuttoihin verrattuna, mutta talouskriisin yhteydessä luottamus kruunun heikkeni ja korko nousi jopa 500 prosenttiin puolustakseen kiinteätä valuuttakurssia. Kruunun vapaus johti lyhyellä aikavälillä siihen, että sen kurssi laski noin 30 prosentilla suhteessa maailman valuuttoihin.

Euron käyttöönotossa tammikuussa 1999, yksi euro maksoi 9,05-kruunua ja siitä lähtien kurssi on vaihdellut 8,04 ja 11,80 välillä. Suhteessa Yhdysvaltain dollariin kruunu vahvistui jyrkästi, minkä jälkeen dollari oli huipussaan vuonna 2001, jolloin yksi dollari maksoi yli 11-kruunua.